Kategoriat
Yleinen

Omat ketoosi kokemukset

Hei rakkaat lukijat. Olen uusi blogaaja ja halusin avata tämän ketoosi kirjoituksen ohella myös omia ajatuksiani ketoosista.

En ole ennen kirjoittanut ajatuksia ketoosis, mutta nyt kun löysin vähän samankaltaisen kirjoituksen, ajattelin avata omia vastaavia mielipiteitä

Eli ketoosi tuntuu omasta mielestäni ainakin olevan täysin liian hyväksi mainostettu dieetti.

Itse kun lähden jotain kokeilemaan, niin kokeilen sitä kunnolla. Olinkin ketoosidietillä noin puolen vuoden ajan, toivoen että jos vielä pikkasen jatkan niin kaikki muuttuu hyväksi.

No eipä muuttunut. Päätä särki jatkuvasti ja olin varsin väsynyt. Ainut hyväpuoli ketoosissa kohdallani oli nopea painon putominen. Painoa 6kk aikana putoskin 20 kiloa!

Ostin myös erilaisia ketoosiin sopivia lisäravinteita, kuten MCT öljyä ja MCT jauhetta. sekoitin kumpaakin kahvin sekaan. Oli ihan hyvää, mutta en huomannut saavani näistä valmisteista mitään hyötyä.

Ketogeeninen ruokavalio sopi itselle kyllä hyvin noin muuten, tykkään syödä rasvaista ruokaa enkä niin välitä hiilihydraateista, kuten riisistä tai perunasta.

Eniten jäin kuitenkin kaipaamaan ruisleipää ja jotain herkkuja.

Suosittelen ketoosia vain ihmiselle joka pystyy olemaan mukavuusalueensa ulkopuolella.